Hankaluuksia blogissa

Blogin pieni hiljaiselo johtuu siitä että emme saa enää lisättyä kuvia tänne. Tämä johtuu ilmeisesti siitä että olen laittanut alunperin kuvat tänne liian isoina tiedostoina jonka seurauksena kuvagalleria on täytynyt.(tämän sain selville googlesta..) Kun yritän lisätä kuvaa tekstin perään, ilmoittaa blogi että muisti ei riitä. Tämä harmittaa hirmuisesti, sillä teidän olisi mukavampi lukea jos on kuvia mukana..En osaa käyttää tälläisiä sovelluksia puhelimella. Jos joku osaisi nyt jotenkin auttaa, niin se olisi suuri helpotus! Mitä pitää tehdä jotta saadaan taas kuvia iloksenne? Apua kaivataan!!

Linja-autossa ompi tunnelmaa

Kello on neljä aamulla ja täällä sitä nyt odotellaan, jonkun ravintolan edessä  emme oikeastaan tiedä edes mitä. Ehkä bussia joka ehkä joskus hakee meidät täältä. Olemme siis matkalla Hoi anista Phan tiettiin ja meidät heitettiin ulos muiden ulkomaalaisten kanssa yöbussista Nha trangissa. Kerkesimme olla bussissa 10 tuntia. T rupesi tarkastelemaan lippuamme toisen ulkomaalaisen kanssa joka oli samanlainen ja siinähän luki että bussi lähtee tästä seitsemältä aamulla. Eli odotamme tässä jonkun matkatoimiston ja ravintolan terassilla kolme tuntia että matkamme voi jatkua. Eihän kukaan viitsinyt asiasta mitään edes ilmoittaa, kun ei itse tajunnut asiasta kysyä, niin paikallista touhua.. Matkatoimiston työntekijä tuli paikalle puoli seitsemän aikoihin ja kertoi että bussi lähtee puoli kahdeksan.. Odotellessa katselimme kuinka ihmisiä lenkkeili ohitsemme kadulla, kaikilla näytti olevan sama suunta. Kävimme katsomassa mihin he menevät. Vastaan tuli ranta. Aurinko oli nousemassa ja ranta oli täynnä paikallisia venyttelemässä, lenkkeilemässä, uimassa ja heiluttelemassa jalkoja ja käsiä eri tyyleillä. Olipa tämäkin näky..


Bussi sitten saapui puoli 8 ja kun kysyimme milloin olemme perillä, niin kuulemma yhdeltä, vaikka alunperin piti olla yhdeltätoista.. matkamme siis kesti mukavat 17 tuntia.. Lopulta pääsimme määränpäähämme Mui nehen..

Hoi an

Saavuimme Da nangista Hoi aniin. Päätimme kulkea matkan (30km) tällä kertaa helposti taksilla. Sillä taksi hotellilta bussiasemalle, bussiliput ja taksi majapaikkaan olisi tullut yhtä kalliiksi.(300 000dong)
Majapaikkana meillä oli eräänlainen homestay, eli paikallinen perhe piti kotonaan majataloa.(vain 2 huonetta vieraille) Paikan omistajan 93 vuotias pappa asui viereisessä talossa ja seuraili mihin aina milloinkin lähdimme, jolloin perheen taapero tuli harjoittelemaan vilkuttamista kanssamme. Ihanan leppoisaa..
Vuokrasimme majapaikastamme pyörät joka päivä joilla suhasimme ympäriinsä. Oleskelimme rannalla, joen varrella ja kaupungissa. Hoi anin kaupunki on pieni ja mukava. Vanhassa kaupungissa puoli päivää sujahtaa äkkiä kiertelemällä erilaisissa putiikeissa ja joenvarsi ravintoloissa.

Vietimme 3 ja puoli päivää samoissa maisemissa, mikä tuntui ihmeelliseltä kokoaikaisen menemisen rinnalla. Mutta juuri tätä kaipasimme, rutiineja! Teimme joka päivä asiat vähän samanlailla ja se rentoutti. T teetätti itselleen kengät. Miltei samanlaiset ja väriset mitkä nytkin jo on, mutta olleet niin hyvät että halusi jatkossakin (kun ne toiset alkavat vetää viimoisia) lampsia samanlaisilla. Hintaa tuli 35$ ja tekemiseen meni päivä, eipä paha..

Matka jatkuu..

Meri on tullut takaisin! Tai näin voisi kuvata tunnetta kun näimme "ekaa" kertaa meren tämän matkamme aikana. Vietimme siis päivän rannalla merta ja rantaa tutkiskellen ja saimme tehdä sen kaikessa rauhassa, sillä rannalla ei ollut muita. Sillä on "syksy", niimpä kukapa syksyllä nyt pomppisi bikineissä rannalla.  Ajatella että täällä on syksy kun on 25-30 astetta lämmintä. Monilla on pitkät housut jalassa ja takkejakin näkee päällä.Onko heillä sitten viileä vai haluavatko suojautua auringolta?  Huvittavaa olikin kun näimme thaimaassa karvahattuja ja toppatakkeja myynnissä.. kuka minkäkinlaiseen syksyyn / talveen tottunut.

Rannalla ollessamme mietimme seuraavaa siirtoamme. Pitkän ajan olemme matkanneet paikasta toiseen ja viettäneet yhden tai kaksi yötä ja taas jatkettu. Nyt tuntui siltä että täytyy hetkeksi pysähtyä johonkin. Siispä menimme asemalle, katsoimme kartasta sopivan paikan (Da nang) ja ostimme bussilipun sinne. (Vaihdoimme kuitenkin paikkaa jo yhden yön jälkeen Hoi aniin) Olimme viideltä asemalla ja bussi lähtisi kuudelta, sehän sopi. Kyseessä oli yöbussi, kätevää. Matka taittui yön aikana eikä tarvinnut miettiä yöpaikkaa.  Ja ihan hyvin sai nukuttua. Olimme syöneet ennen lähtöä joten yöpalakaan emme oikeastaan tarvinneet. Muutaman kerran bussissa lävähti kaikki valot päälle, tämä tarkoitti sitä että oli wc tauon aika. Ei se paras herätys, mutta tauot eivät ainakaan jääneet huomaamatta.

Olimme perillä Da nangissa puoli 5 aamulla, vettä satoi, emme oikeen tienneet missä päin kaupunkia olimme ja meillä ei ollut majapaikkaa. Tässäpä hyvät ainekset tulevaan päivään. Meitä yritettiin houkutella erääseen majataloon, mutta se oli niin kallis (300 000 dong vajaasta yöstä), ettemme ottaneet sitä. Hengailimme bussiasemalla odottaen sateen lakkaamista ja aamun valkeamista. Tämän jälkeen päädyimme ottamaan taksin johonkin rannan lähellä olevaan hotelliin. Nukuimme hotellissa mukavat aamu-unet ja tämän jälkeen kiersimme rannalla ja kaupungissa. Mennessämme yhteen isompaan ruokakauppaan turvatarkastaja halusi laittaa K:n käsilaukun suljettavaan pussiin. Laukku ei kuitenkaan mahtunut kyseiseen pussukkaan, joten se piti viedä säilytyslokeroon ostosten teon ajaksi. Hämmentävää, me olisimmekin täyttäneet laukun elintarvikkeilla.. Illan hämärtyessä menimme paikalliseen huvipuistoon. Puisto oli avattu vasta, niinpä kaikki laitteet eivät olleet käytettävissä. Puisto oli erittäin rauhallinen, sillä käytännössä asiakkaita oli seitsemän ( me ja kiinalainen pienryhmä).  Kaikki laitteet olivat käytettävissä 5e sisäänpääsymaksulla. Kävimme vuoristoradassa, karusellissa, sekä korkeassa maailmanpyörässä. Kokemus tuokin, olla aikuisiällä karusellissa hepan selässä ja vieläpä ainoat asiakkaat.

Yhyy! Kuvien lisääminen ei taaskaan onnistu, koittakaa selvitä tämä postaus ilman..

Laosista Vietnamiin

Plain of jars. Tuhansia kiviruukkuja ympäri maastoa, suuria ja pieniä. Mitä nämä rautakauden aikaiset kiviruukut ovat? Sitä ei kukaan tiedä varmaksi. Hautapaikkoja, vesisäiliöitä, tuhkauurnia, riisiviinin säilytys astioita? Siinäpä pohtimista. Ruukkujen luona on parempi pysyä merkityllä alueella, sillä maassa piilee vielä räjähtämättömiä pommeja. (MAG,  Mines advisory group on poistanut alueelta satoja Uxoja ja metallijäänteitä.)

Usa pudotti laosiin 60-70-luvulla pommikonelastillisen pommeja joka kahdeksas minuutti yhdeksän vuoden ajan 24/7. Mikä tarkoittaa sitä että Laos on asukaslukuun suhteutettuna maailman pommitetuin maa. Pommeista osa jäi räjähtämättä.  Uxoja (unexploded ordnance) räjähtää vieläkin viikottain ympäri laosia. Räjähdyksissä loukkaantuu ja menehtyy niin aikuisia kuin lapsiakin. Kävimme phonsavanissa uxo-keskuksessa,  missä oli kerrottuna räjähdyksistä selvinneiden elämäntarinoita. Keskuksessa oli myös liitutaulu, mihin oli kirjoitettuna tänä vuonna kyseisessä maakunnassa loukkaantuneiden nimiä ja tarinoita. Nimiä oli yli kaksikymmentä , aika pysäyttävää.


Seuraavana aamuna herätys oli kello 5! Sillä bussi lähti bussiasemalta kello kuusi. Bussissa oli yllätykseksemme pelkkiä makuupaikkoja jotka osoittautuivat näin 12 tunnin matkalle oikein kivoiksi. Pysähdys, aa, olemme Laosin rajalla. Bussista pois, ei mitään hajua mitä pitäisi tehdä tai minne mennä, mutta menimme muiden perässä. Kyseessä oli passien tarkastus.
Jäimme jonottamaan,mutta eihän täällä oikeastaan ole tapana jonottaa. Kaikki iskivät oman passinsa samaan aikaan passintarkastajan luukusta sisään ja sitten odoteltiin. Hetken kuluttua saimme passimme takaisin, johon oli merkattu poistumisemmme maasta. Menimme takaisin bussille mutta apukuski antoi K:n rinkan ja osoitti, että kanna tuonne. (vähän matkan päässä olevaan taloon) Tämä oli hieman hämmentävää, mutta K iski rinkan selkään. Talossa saimme Vietnamin leimat (olimme ostaneet kahden viikon päähän bussilipun pois maasta, koska luulimme että sellainen kysytään, eipä kysytty.)ja rinkka piti pistää läpivalaisusta. Aa, sen takia se piti kantaa pois bussista. Kuitenkin kaikkien muiden matkustajien laukut tuotiin bussilla talon eteen ja läpivalaistiin. Kun laitoimme rinkkoja takaisin ruumaan, huomasimme että ankka teki kanssamme matkaa. Sidottuna ruumassa, mahtaa tuokin ihmetellä..
Bussi pysähtyi kylään, kaikki nousivat kyydistä, niin siis mekin. Apukuski viittoili ravintolaa kohti, sinne siis. Istuttiin pöytään ja ennenkuin kerkesimme miettiä mistä saa ruokalistan, pöytäämme alettiin tuomaan ruokaa. Pöydässämme oli 5 paikallista meidän lisäksi. Lautaset ja puikot vaan jakoon ja lappamaan ruokaa lautaselle. Siis, puikot! Miten näillä syödään? "Hei kato joku pitää niistä tolleen ylhäältä kiinni" T hihkaisi. No tyyli oli vapaa mahat saatiin täyteen, ainoat tunnistettavat ruuat oli riisi, kala ja salaatti. Maksaakohan tää jotain vai kuuluuko matkan hintaan? Hetken päästä joku tuli rahastamaan, ei hajua paljonko maksoi.

Olimme kuuden aikaan illalla kaupungissa nimeltä Vinh.Hirmuisesti ihmisiä, ja liikennettä. Majapaikan etsimisessä meni tovi. Ruokapaikkaakin sai oikein etsimällä etsiä. Joka lopulta löytyikin. Tilasimme koko pöytäseurueellemme (me ja korealainen kamumme) kanaa ja riisiä. Pöytään tuotiin koko kana pilkottuna päästä varpaisiin. Kyllä, lautasella oli myös kanan pää. Olemmehan toki aikaisemminkin syöneet kanan päitä, mutta meilläpäin ne on muussattu tunnistamattomaksi, ja kutsutaan nugeteiksi. Tällaisenaan pää jäi kuitenkin syömättä.. Majapaikan hintaan kuului aamupala, valitsimme listalta bread and butter. Sitä saa mitä tilaa, patonki ja voita lautasella..

"Mittari näyttää kaheksaakymppiä, jarrut on epäkunnossa"

Kuang Si vesiputous Luang Prabangissa oli näkemisen arvoinen. Vesiputous laski monitasoisesti muodostaen altaita joissa pystyi uimaan.

Matka Luang Prabangista Phonsavaniin. Matkasimme minivanilla (halvempi ja nopeampi vaihtoehto kuin bussi). Siinä meitä körrytteli aika ahtaassa minivanissa 3 paikallista ja 7 ulkomaalaista, matka aika piti olla kuusi tuntia. Mutta se venyi yhdeksään tuntiin, sillä yhtäkkiä kuski pysähtyi tien sivuun ja rupesi avaamaan konepeltiä, okei nyt ei näytä kovin hyvältä..  Asiaa hetken tutkailtuamme huomasimme Hyundain konetilassa olevan jarruputken hajonneen. Akun kiinnitys oli puutteellinen, josta syystä akunkengän ruuvi oli hangannut putken rikki. Tuumasimme, että tätä ei saa teipillä korjatuksi, joten jatkettiin matkaa, toivottavasti ei tule alamäkeä. Putki saatiin korjatuksi paikallisella pajalla joka sattui olemaan onneksi ihan lähellä. Reilun tunnin päästä pääsimme jatkamaan matkaa.

Matka jatkui hetken aikaa, kun huomasimme että tie on poikki, hiekkavalli oli sortunut tien päälle, ja teki matkan jatkamisesta mahdottoman. Odottelimme n. Tunnin kaivureiden ja puskutraktoreiden työskentelyä, jonka jälkeen matka jatkui taas.

 Ilman ylimääräisiä konmelluksiakin, matkaaminen vuoristotiellä on aikamoista, ylä- ja alamäkeä, sekä mutkaa mutkan jälkeen. Välillä mennään todella lähellä reunaa josta on iso pudotus alas. Kun auto ajaa mutkaan tötätään että vastaantuleva tietää että joku on tulossa. Tiellä tulee vastaan vaikka mitä, pyöriä, skoottereita ja rekkoja. Silloinkin töötätään kun mennään jonkun ohi. Kun mennään jonkun kylän ohi töötti on kovassa käytössä. Töötätään lapset, kanat, possut, lehmät, buffalot ja kaikki muu pois alta.
Loppumatkasta alkoi sataa ja kuski ei tajunnut laittaa puhallinta päälle, vaan pyyhki rätillä tuulilasia sisäpuolelta. Saavuimme Phonsavaniin siis aivan sumussa..
Löysimme guesthousen jossa tarjottiin heti olutta. Ilmeisesti sunnuntai on oluen / "whiskin" otto päivä. Tämän jälkeen menimme ravintolaan jossa oli paikallinen porukka ottamassa whiskiä. Tottakai heti tarjottiin ja täytyihän sitä maistaa. Laolao "whiskyhän" oli kyseessä eikä mikään makuelämys, mutta kaikesta päätellen suht tiukkaa tavaraa.

Kohti Laosia

Otimme bussin Chiang Raista Huyaxaihin , ajattelimme että bussi vie keskustaan ja siitä sitten menemme rajan yli Laosin puolelle. Onneksi yksi toinen matkustaja jäi yhdellä pysäkillä pois ja kuski huusi että Laos! Meidänkin pitää jäädä. Bussin ulkopuolella odotti tuk tuk joka vei meidät ja tuon yhden matkustajan rajalle. Passien tarkastus ja eikun aulaan odottamaan 4 muun paikallisen kanssa. (Ei hirmuista tunkua ollut) Virkailijoilla oli tauko 12-13, joten puolisen tuntia jouduimme odottelemaan että bussi veisi rajan yli. Rajan toisella puolella piti täyttää maahantulo ja maastapoistumis kortit. (Sama piti tehdä lentokoneessa tullessamme thaimaahan) Samalla täytettiin viisumihakemus. Viisumin sai ostettua rajalta. Muodollisuudet hoidettu ja kohti Laosin kyliä.
Rajanylityskylä oli aikas pieni ja tarkoituksemme olikin olla siellä vain 1 yö. Piipahdimme paikallisessa temppelissä ja jutustelimme nuoren munkin kanssa heidän elämästään. Seuraavana päivänä lähdimme kahden päivän venematkalle Mekongia pitkin. Onhan tästä venematkasta kuultu.. pelkkää istumista ja pelkkiä turisteja 2 päivää!
Oikeastaan venematka osoittautui oikein mukavaksi. Maisemat olivat upeita, mentiin pikkukylien ohitse missä asukkaat puuhastelivat kaikennäköistä. Erilaisia eläimiä näkyi joen rannalla, ihmettelimme kuinka tuonkin vuoren huipulla voi olla joku talo..

Ensimmäisen päivän matka kesti 6 tuntia, yöksi pysähdyimme Pakbeng  nimiseen kylään, josta ei ollut vaikeaa löytää yösijaa tai ruokapaikkaa. Tämä kylä kun elää turismilla. Seuraavan päivän matka kesti 7h. Ja olimme perillä Luang Prabangissa.

Töissä Layao farmilla

Noin kahden tunnin ajomatkan päässä Chiang maista, 1300m korkeudessa, sijaitsee Layao Farm. Farmi, jonka omistaa nelihenkinen perhe (isä,äiti ja pojat 8 ja 3v.) Olimme kyseisellä farmilla töissä viikon. Teimme töitä n. 5 tuntia päivässä, söimme maukkaita aterioita kolme kertaa päivän aikana ja nukuimme bambumajassa.
Mennessämme farmille siellä oli 8 muuta ulkomaalaista .
Ensimäisenä päivänä saimme kuokat käteemme ja aloimme kitkeä rikkaruohoja papupellosta. Kaivoimme chileille ja munakoisoille kuoppia, poimimme passionhedelmiä "puusta".

Muutamia meni kuormasta omaan suuhun. Kävimme myös kylässä jossa toimii wifi. Kylään oli n. 20 minuutin kävelymatka. Päätimme että pärjäämme ilman wifiä yhden viikon. Ja hyvin pärjäsimme.
Vaikea uskoa, mutta ensimmäisenä yönä meitä paleli, sillä lämpötila laski huimasti. (Asteista ei mitään hajua) Onneksi osasimme varustautua lämpöisemmillä vaatteilla seuraavaksi yöksi.

Seuraavana päivänä oli K:n syntymäpäivä. Aamu lähti mukavasti käyntiin synttärikekseillä jotka olimme ostaneet aiemmin. Pihan siistimispäivä, pensaiden leikkuuta, rikkaruohoja. Iltapäivällä lähdimme isännän opastuksella viidakko ja kyläkierrokselle (kylässä asuu 250 ihmistä) Vastaan tuli Lionpowertree josta saa poweria, tuoksui tiikeribalsamilta. Isäntä leikkasi palasen puun kuorta ja teki meille siitä iltateetä. Siitä tullut "poweri" jäi vielä piileväksi..

Työn ohella aikaa jäi myös hengailuun, pitihän farmille tuoda jotain suomalaista, joten teimme minkäs muunkaan kuin mölkyn! Opetimme pelin myös isännälle ja jätimme pelin farmille ohjeiden kera.

Hommia jatkettu papupellolla. Ja poimittu jo kypsyneitä papuja. T:n tekee hirveästi mieli meetvursti leipää! Mietteliäänä kuitenkin että se on tehty näistä kivoista possuista mitä täällä on. Pääasiassa täällä syödään pelkästään kasvisruokaa. Lähes kaikki raaka-aineet tulevat omalta tilalta. Perheen äiti ja isä käyvät vuorotellen riisipellolla. Riisit menevät kylän yhteiseen käyttöön, eli sitä ei myydä. Myyntiin menevät mm.  pavut ja passionhedelmät. Päivällisellä maistelimme konsentroidulla maidolla maustettua "perunaa". Tämä paljastui kuitenkin ilmeisesti Jukkapalmun juuristoksi, joka oli keitetty. Hyvältähän se maistui, jopa hiukan perunamainen maku ja koostumus oli havaittavissa.

Isäntä kertoi että he olivat saaneet taloonsa sähköt 3 kuukautta sitten! Miettikää! Heillä on televisio, 3 lamppua, jääkaappi ja jatkojohto. Ovat valoista mielissään kun valaisevat enemmän kuin kynttilät. (Auringonlaskun jälkeen tulee täysin pimeää) Elämä on siis täysin erilaista kuin mihin olemme tottuneet. Talossa ei oikeastaan ole seiniä, lämmintä vettä ei tule. Ruoka valmistetaan tulella ja asiat pestään kyykkyasennossa kylmän veden alla "keittiössä". Olohuoneessa oleillaan riippumatoissa. Juomavesi tulee vuorilta lähteestä josta se johdetaan putkia pitkin laatikkoon jossa on suodatin josta se tippuu pulloon.

Viimeisenä päivänä lähdimme kävellen vesiputoukselle, matka kesti n puoli tuntia. Putous oli hieno, uimme siinä ja kävimme putouksen alla. Ihanan viileää, takaisin tullessa ylämäkeä oli niin paljon että hikihän siinä tuli ja kylmä suihku odotti.. Tämän jälkeen T palkitsi itsensä kylmällä oluella ja riippumatolla. T teki siinä samalla pientä laskutoimitusta.. on tullut juotua 16 olutta. (laitetaan tauluun ylös ja maksetaan lähtiessä) Yksi maksaa 50baht eli näiden hinnaksi tuli yhteensä kolmen päivän oleminen (ruuat 3x päivä ja yösija) täällä. HEH HE!

Jätimme muistoksi maalatun bambulastun olohuoneeseen, jonka jokainen vierailija tekee.
Ikimuistoinen ja ajatuksia herättävä katsaus aitoon thaimaaseen. Upeaa!