Usa pudotti laosiin 60-70-luvulla pommikonelastillisen pommeja joka kahdeksas minuutti yhdeksän vuoden ajan 24/7. Mikä tarkoittaa sitä että Laos on asukaslukuun suhteutettuna maailman pommitetuin maa. Pommeista osa jäi räjähtämättä. Uxoja (unexploded ordnance) räjähtää vieläkin viikottain ympäri laosia. Räjähdyksissä loukkaantuu ja menehtyy niin aikuisia kuin lapsiakin. Kävimme phonsavanissa uxo-keskuksessa, missä oli kerrottuna räjähdyksistä selvinneiden elämäntarinoita. Keskuksessa oli myös liitutaulu, mihin oli kirjoitettuna tänä vuonna kyseisessä maakunnassa loukkaantuneiden nimiä ja tarinoita. Nimiä oli yli kaksikymmentä , aika pysäyttävää.
Seuraavana aamuna herätys oli kello 5! Sillä bussi lähti bussiasemalta kello kuusi. Bussissa oli yllätykseksemme pelkkiä makuupaikkoja jotka osoittautuivat näin 12 tunnin matkalle oikein kivoiksi. Pysähdys, aa, olemme Laosin rajalla. Bussista pois, ei mitään hajua mitä pitäisi tehdä tai minne mennä, mutta menimme muiden perässä. Kyseessä oli passien tarkastus.
Jäimme jonottamaan,mutta eihän täällä oikeastaan ole tapana jonottaa. Kaikki iskivät oman passinsa samaan aikaan passintarkastajan luukusta sisään ja sitten odoteltiin. Hetken kuluttua saimme passimme takaisin, johon oli merkattu poistumisemmme maasta. Menimme takaisin bussille mutta apukuski antoi K:n rinkan ja osoitti, että kanna tuonne. (vähän matkan päässä olevaan taloon) Tämä oli hieman hämmentävää, mutta K iski rinkan selkään. Talossa saimme Vietnamin leimat (olimme ostaneet kahden viikon päähän bussilipun pois maasta, koska luulimme että sellainen kysytään, eipä kysytty.)ja rinkka piti pistää läpivalaisusta. Aa, sen takia se piti kantaa pois bussista. Kuitenkin kaikkien muiden matkustajien laukut tuotiin bussilla talon eteen ja läpivalaistiin. Kun laitoimme rinkkoja takaisin ruumaan, huomasimme että ankka teki kanssamme matkaa. Sidottuna ruumassa, mahtaa tuokin ihmetellä..
Bussi pysähtyi kylään, kaikki nousivat kyydistä, niin siis mekin. Apukuski viittoili ravintolaa kohti, sinne siis. Istuttiin pöytään ja ennenkuin kerkesimme miettiä mistä saa ruokalistan, pöytäämme alettiin tuomaan ruokaa. Pöydässämme oli 5 paikallista meidän lisäksi. Lautaset ja puikot vaan jakoon ja lappamaan ruokaa lautaselle. Siis, puikot! Miten näillä syödään? "Hei kato joku pitää niistä tolleen ylhäältä kiinni" T hihkaisi. No tyyli oli vapaa mahat saatiin täyteen, ainoat tunnistettavat ruuat oli riisi, kala ja salaatti. Maksaakohan tää jotain vai kuuluuko matkan hintaan? Hetken päästä joku tuli rahastamaan, ei hajua paljonko maksoi.
Olimme kuuden aikaan illalla kaupungissa nimeltä Vinh.Hirmuisesti ihmisiä, ja liikennettä. Majapaikan etsimisessä meni tovi. Ruokapaikkaakin sai oikein etsimällä etsiä. Joka lopulta löytyikin. Tilasimme koko pöytäseurueellemme (me ja korealainen kamumme) kanaa ja riisiä. Pöytään tuotiin koko kana pilkottuna päästä varpaisiin. Kyllä, lautasella oli myös kanan pää. Olemmehan toki aikaisemminkin syöneet kanan päitä, mutta meilläpäin ne on muussattu tunnistamattomaksi, ja kutsutaan nugeteiksi. Tällaisenaan pää jäi kuitenkin syömättä.. Majapaikan hintaan kuului aamupala, valitsimme listalta bread and butter. Sitä saa mitä tilaa, patonki ja voita lautasella..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti